Alavetelissä asuva Antero Mikkola käy tapaamassa hoivakodissa olevaa vaimoaan nyt ulkoa käsin, ikkunan välityksellä. Vaimo on ollut Sandbackassa jo vuosia – hän on vaikeasti sairas ja sänkyyn sidottu. Yhteyttä on vaikea saada muuten kuin katseella ja kosketuksella.
Antero Mikkola parkkeeraa autonsa tuttuun paikkaan ja kävelee ulkoikkunan taakse. Se on onneksi matalalla. Kop kop kop!
– Sunnuntaina pääsin viimeisen kerran syöttämään häntä kello 11.30. Sen jälkeen tuli tämmöinen stoppi. Nyt ei tiedetä yhtään, milloin nähdään seuraavan kerran muuten kuin lasin läpi, sanoo Mikkola.
Hänen äänensä murtuu, vaikka tilanteen vakavuus ja vierailukielto on ymmärrettävä asia.
– Tottakai! Jos näiltä potilailta menee vielä hoitajat, sitten ollaan katastrofissa, sanoo Mikkola.
Lue myös: Kommentti, jota et lue kuivin silmin: Hurja koronaviikko päättyi kyyneliin pitkäaikaissairaan ikkunan alla – "Pieni rajoitus, suuri määrä kärsimystä"
"Saiskos sitä vaimoa puhelimeen"
Toisaalla koivuhakalaisessa kerrostaloasunnossa kiertelee Pauli Karjala. Hän näyttää hääkuvaa, joka on otettu kuutisenkymmentä vuotta sitten. Makuuhuoneessa on vaimon sairaalasänky ja liuta apuvälineitä – niiden turvin Karjala on onnistunut hoitamaan vaimoa kotona.
– Mutta sitten tuli sairauskohtaus, piti soittaa ambulanssi ja nyt hän on Tunkkarissa vuodeosastolla.
