Ratkaisusta kerrotaan tänään iltapäivällä.
Eduskuntapuolueiden edustajista koostunut parlamentaarinen työryhmä on saanut valmiiksi kompromissiesityksen niin sanotusta velkajarrusta, kertoi työryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä (ps.) aamupäivällä.
Esitys on lähetetty eduskuntaryhmien käsiteltäväksi ja ratkaisusta kerrotaan tänään iltapäivällä.
Vasemmistoliitto on jo ilmoittanut, ettei hyväksy esitystä, kertoi puolueen puheenjohtaja Minja Koskela työryhmän kokouksen jälkeen.
Koskela sanoi, että vasemmistoliitto on kuitenkin parlamentaarisessa työryhmässä jatkossakin mukana.
– Työ tässä ryhmässä jatkuu, mutta tämä ei ole sellainen pohja, minkä me olemme valmiita hyväksymään.
Vasemmistoliitto on sitä mieltä, että EU:n finanssipoliittiset säännöt on syytäkin tuoda lainsäädäntöön. Eri mieltä ryhmä on siitä, tarvitaanko sen päälle vielä kansallista, mahdollisesti kireämpää sääntelyä.
Vihreät on puolestaan mukana velkajarrua koskevassa sovussa. Asiasta kertoi kansanedustaja Saara Hyrkkö vihreiden ryhmäkokouksen päätettyä kantansa kompromissiesitykseen.
Hyrkön mukaan neuvoteltu malli ei ole kaikilta osin vihreiden tavoitteiden mukainen. Puolueelle olisi riittänyt EU:n vaatima minimitaso.
– Kun kävi ilmi, että sille ei ole mahdollista saada enemmistön tukea, niin ollaan pyritty siitä lähtien vaikuttamaan sen puolesta, että mallista tulisi kuitenkin mahdollisimman järkevä, Hyrkkö sanoo.
Hän sanoo, että malli olisi ilman vihreitä olennaisesti huonompi ja kireämpi.
– Voisi jopa sanoa, että tämmöisen velkajarrun sijaan tässä rakennetaan tällainen talouden turvavyö, Hyrkkö sanoo.
Mäkelä: Perussuomalaisista löytynee ymmärrystä
Osa eduskuntaryhmistä on kuitannut sopimuksen, mutta esimerkiksi perussuomalaiset ei ole.