Hallituksen vesiensuojelulainsäädäntöön esittämien muutosten pelätään heikentävän Suomen vesistöjen tilaa.
Hallitus pyrkii lakiesityksellä helpottamaan poikkeuslupien myöntämistä vihreää siirtymää edistävissä hankkeissa, jotta esimerkiksi akkumineraalikaivokset voisivat aloittaa toimintansa jouhevammin.
Poikkeusluvan saanut yhtiö voisi jatkossa heikentää vesistön tilaa erinomaisesta hyvään yleiseen etuun vedoten.
Saimaa ilman kaivoksia ry:n puheenjohtaja Miisa Mink pelkää, että erinomaisessa tilassa olevia vesistöjen tilaa tullaan pilaamaan liian kevyin perustien lainmuutoksen myötä.
Savonlinnan kupeessa sijaitsee Laukunkankaan lakkautettu nikkelikaivos. Outokumpu OY:n Laukunkankaan nikkelikaivoksen louhintatyöt käynnistettiin marraskuussa 1981. Kaivoksen toiminta lopetettiin reilu kymmenen vuotta myöhemmin silloin voimassa olleiden säädösten mukaan.
Alueen valumavesiä oli tarkoitus käsitellä kosteikossa ennen niiden johtamista eteenpäin Sortalavanjärveen. Jätealtaasta on kuitenkin vuotanut käsittelemätöntä vettä suoraan jätealtaan penkan läpi yli 30 vuoden ajan.
Joitakin kuukausia sitten eläköitynyt Matti Rautiainen toimi Savonlinnan ympäristöpäällikkönä kymmenien vuosien ajan.
– Jätealtaan penkka on tehty louhesta, eikä sitä ole tiivistetty millään tavoin. Olisi ensisijaisen tärkeä, että ympäristötuho, eli tämä vuoto saataisiin lopetettu, sanoo Rautiainen MTV Uutisille.
Ympäristöviranomaiset lopettivat säännöllisen ympäristötarkkailun kaivosalueella elokuussa 2001.



