Vihdissä sijaitsevan Kourlan kartanon restaurointitöiden yhteydessä löytynyt asekätkö tarjoaa harvinaisen katsauksen sisällissotaan, sekä työläisiin ja kartanonherroihin jakaantuneen Vihdin historiaan.
Vuonna 1825 rakennetun Kourlan kartanon päärakennuksen restauroinnissa yläkerran yläpohjan purujen seasta löytyi sanomalehtiin käärittyinä kolme hyväkuntoista sotilaskivääriä.
Kääreinä toimineet neljä Työmies- ja Tiedonantaja-lehteä oli päivätty ajanjaksolle 27.2.-2.3.1918 eli sisällissodan keskelle.
Sanomalehtiä lukivat punaisten kannattajat, ja kätköpaikan tiedetään toimineen kartanon työväen asuintiloina.
Oulun yliopiston tutkijat ovat tehneet asekätköstä löytöpaikkaselvityksen. Yliopistotutkija, dosentti Juho-Antti Junnon mukaan kaikki kolme kivääriä ovat edelleen toimintakuntoisia.
Yksi kivääreistä oli Japanin armeijalta Venäjälle päätynyt Arisaka, yksi venäläisten Yhdysvalloista tilaama Winchester ja yksi Itävalta-Unkarissa valmistettu Mannlicher.
Aseiden aiempi omistaja ei käynyt niistä selville.
– Samoja kivääreitä oli sodan aikana käytössä sekä valkoisten että punaisten puolella, eivätkä esimerkiksi aseiden merkinnät viitanneet millään tavalla niiden kätkijään, Junno kertoo.
Asekätkön paikka liittyy sodan alkuun
Asekätkön kiinnostavuutta lisää sen kätköpaikan liittyminen sisällissodan alkuvaiheiden tapahtumiin.
Kartanon sisällissodan aikainen omistaja Eljas af Hällström oli sodan ensimmäisiä uhreja. Punaisten partio surmasi hänet kartanossa heti sodan alkupäivinä tammikuun lopussa 1918.

