M on Volvon vastaus kyydityspalveluille ja yhteiskäyttöautoilulle.
Volvo on viimeisin autovalmistaja, joka lähtee mukaan kyytipalveluiden ja yhteiskäyttöautojen kilpailuun. Volvo on nimennyt palvelunsa salaperäisen minimalistisesti: M.
Uusi palvelu aloittaa kyyditykset vuoden 2019 keväällä Ruotsin ja Yhdysvaltain markkinoilla.
Tällä hetkellä Volvolla on Ruotsissa autojen yhteiskäyttöpalvelu, Sunfleet, mutta jatkossa se yhdistyy osaksi M-palvelua.
Volvon tiedottaja sanoo, että palveluun tulee käyttöön suurin osa Volvon automalleista. M-palvelua testataan parhaillaan laajamittaisesti, jotta sen hinnoittelu saadaan kuntoon, ja jotta palveluun soveltuvat mallit saadaan mitoitettua, tiedottaja kertoo.
– Me tiedostamme, että urbaanit kuluttajat pohtivat perinteistä auton omistajuutta uusiksi, Volvo henkilöautojen toimitusjohtaja sanoo tiedotteessaan.
