Suomea lähestyvä poikkeuksellisen kylmä pakkasjakso voi aiheuttaa viivästyksiä juna- ja lentoliikenteessä, kertovat VR ja Finavia.
VR vakuuttaa, että junien aikataulussa kulkemisen eteen tehdään jatkuvasti töitä. Sen mukaan paukkupakkaset voivat vaikuttaa niin junakaluston kuin ratajärjestelmienkin toimintaan.
– Lumi ja jää voivat esimerkiksi kertyä junan alustan rakenteisiin ja aiheuttaa ovivikoja ja ongelmia junien kytkentälatteissa. Rataverkon osalta häiriöitä voivat aiheuttaa liikenteenohjauslaitteiden häiriöt, kuten vaihdeviat. Väylävirasto vastaa rataverkosta ja sen kunnossapidosta alihankkijoidensa kautta, VR:n asiakaskokemuksesta ja palvelukehityksestä vastaavan johtajan Marika Schugk kertoo sähköpostitse.
Hänen mukaansa pakkashäiriöihin on varauduttu etukäteissuunnittelulla. Esimerkiksi juniin kertyvän lumen ja jään poistolle sekä sulattamiselle varataan aikaa ja haastaville talvipäiville lisätään tarvittaessa henkilökuntaa.
Schugk sanoo, että junalla kulkeminen on turvallista kelissä kuin kelissä, vaikka varautumisesta huolimatta saattaa tulla päiviä, jolloin junaliikenteessä esiintyy häiriöitä sääolojen vuoksi.
– Talvi paukkupakkasineen haastaa kaikki matkustusmuodot, Schugk toteaa.
Finavian talvikunnossapito maailman huippuluokkaa
Lentokenttiä ylläpitävä Finavia kehuu talvikunnossapitoaan maailman huippuluokan toiminnaksi.
– Talvi on ankara olosuhde mille tahansa liikennemuodolle, eikä lentoliikenne tee tässä poikkeusta, Finavialta kerrotaan.
Jos olosuhteet ovat vaikeat, lentoja lähtee ja laskeutuu hitaammalla tahdilla. Säätilannetta ennakoidaan ja siihen varaudutaan useita päiviä tai tunteja etukäteen.
Finavia vastaa kiitoteiden kunnossapidosta eli siitä, että lumi aurataan pois kiitoteiltä ja ne ovat käyttökunnossa. Kiitoteiden kunnossapidon lisäksi lentoaseman talvitoimintaan kuuluvat myös lentokoneiden jäänesto- ja jäänpoistotoiminnot, joista vastaavat lentoyhtiöt, ja maahuolintayhtiöt hoitavat niitä alihankintana.
Finavian mukaan kova pakkassää ei aiheuta lentoaseman talvikunnossapidolle tai jäänpoistolle yleensä erityisiä haasteita, sillä silloin ei sada lunta ja pakkasella kiitotie pysyy kuivana.

