VR alkaa myydä kesän matkoille junalippuja tiistaina 9. kesäkuuta, vaikka hallituksen linjaukset matkustussuosituksista ovat yhä epäselviä. Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillut VR:n toimitusjohtaja Rolf Jansson kertoo junamatkustamisen vähentyneen merkittävästi koronakriisin aikana. VR valmistautuu kuitenkin täyttä häkää junaliikenteen normalisoitumiseen.
Voimassa olevan suosituksen mukaan kotimaan matkailua tulee yhä välttää koronaviruksen takia.
Tilanteesta syntyi erikoista kädenvääntöä, kun Elinkeinoministeri Mika Lintilä kehotti Twitterissä ihmisiä matkailemaan virallisen suosituksen vastaisesti.
VR on pian aloittamassa lipunmyynnin, vaikka tilanne kotimaan matkailun suhteen tuntuisi kansalaisista ristiriitaiselta.
– Junayhtiön näkökulmasta tämä on helppoa: Meidän tehtävänämme on ajaa junia ja hoidamme sen vastuullisesti ja turvallisesti. Odotamme hallituksen linjauksia, mitkä varmasti tulevat lähipäivinä. Toki toivon, että kotimaassa saa matkustaa myös kesällä, Jansson toteaa Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Koronakriisi vähensi junamatkailua merkittävästi
Junamatkustaminen on vähentynyt huomattavasti koronakriisin aikana.
– Kyllä tämä on ollut todella merkittävä muutos, Jansson myöntää.
– Maaliskuussa matkan määristä lähti noin yhdeksänkymmentä prosenttia, Onneksi pientä piristymistä on ilmassa. Tällä hetkellä olemme noin miinus kahdeksassakymmenessä prosentissa kaukoliikenteessä, hän jatkaa.
Junalippua ei voi vielä ostaa esimerkiksi juhannukseksi.
– Linjasimme niin, että 15.6. palataan melkein normaaliin liikenteeseen. Junavuoroja lisätään silloin merkittävästi.
Kalustoresursseja täytyy kuitenkin vielä punnita ja tämä jaruttaa VR:n toimia hieman.
