Maaretilta löytyi vuonna 2019 aggressiivinen syöpä. Vuosi sairauden kanssa on ollut raskas. – Syöpädiagnoosinkin jälkeen voi opiskella uutta ammattia, haaveilla joulusta ja patikointiretkestä Lappiin ihan samalla tavalla, Maaret muistuttaa.
Etelä-Suomessa asuva nelikymppinen Maaret jätti kahdesti käymättä kohdunkaulan syövän joukkoseulonnoissa. Kun hän viimein raivasi aikaa tutkimukselle, paljastui, että hänellä on aggressiivinen syöpä. Maaret kertoi tarinansa MTV Uutisille syksyllä 2019.
"Vielä on olemassa hoitokeinoja"
Sokkidiagnoosista on nyt kulunut noin vuosi. Lopulta syövän etäpesäkkeitä löytyi maksasta, keuhkoista ja virtsarakosta, ja Maaret on leikattu jo kuudesti. Myös sytostaattihoito on kulkenut arjessa rinnalla.
– Leikkaukset ovat onnistuneet hyvin, vaikka keuhkoissa ja maksassa on edelleen etäpesäke. Syöpä on ärhäkkää laatua ja näkyy leviävän aika helposti, Maaret kertoo MTV Uutisille puhelimessa.
Vuosi on ollut raskas. Toivoa kuitenkin on.
– Siinä mielessä ennuste on hyvä, että hoitovaste on hyvä, eli hoidot tehoavat. Vielä on olemassa hoitokeinoja, ja hoidot jatkuvat, Maaret sanoo.
"Kun on hyviä päiviä, pyrin tekemään normaaleja asioita"
Maaretin arki on sairastumisen myötä kulkenut kolmen viikon jaksoissa: ensin sytostaattihoito, sitten pahoinvointi, kivut ja sänkypotilaana oleminen.
– Näiden jälkeen alkaa vähän toipua ja pystyy jotakin pientä puuhailemaan. Sitten tuleekin uusi hoitokerta, tai leikkaus, Maaret kuvailee.
– Kun on hyviä päiviä, pyrin tekemään normaaleja asioita: käyn kävelyllä, teen ruokaa, pesen pyykkiä. Valtava väsymys on koko ajan läsnä ja väsyn todella helposti, ja iso osa päivästä menee lepäilyyn. Kipuja on, ja ne rajoittavat liikkumista ja pystyssä olemista.


