Israelin iskujen Qatariin kerrotaan tulleen Trumpille yllätyksenä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kävi tiistaina kiivassävyisen puhelinkeskustelun Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun kanssa, kertoo sanomalehti Wall Street Journal lähteidensä pohjalta.
Trumpin kerrotaan olleen turhautunut Netanjahuun, koska Israelin iskut Hamasia vastaan Qatarissa tulivat presidentille yllätyksenä. Wall Street Journalin lähteiden mukaan Trump sai iskuista tiedon Yhdysvaltain asevoimilta, ei Israelilta.
Lehden mukaan johtajat kävivät aiheesta myöhemmin myös toisen, verrattain kohteliaamman puhelinkeskustelun.
0:53Katso myös: Israel iski Hamasia vastaan Qatarissa – Finnair seuraa tilannetta.
YK:n turvallisuusneuvoston on määrä kokoontua tänään hätäkokoukseen Israelin Qatariin tekemien iskujen vuoksi.
Kokous oli tarkoitus järjestää alun perin keskiviikkoiltana Suomen aikaa.
Neuvoston puheenjohtajana toimivan Etelä-Korean mukaan kokousta lykättiin, jotta Qatarin pääministeri voi osallistua kokoukseen. Vielä keskiviikkona oli epäselvää, saapuuko qatarilaisministeri paikalle vai osallistuuko hän kokoukseen etänä.
