Joe Bidenin sunnuntainen päätös jättäytyä pois presidenttikisasta rikkoi lähes 50-vuotisen "perinteen".
Viimeisen 48 vuoden aikana kaikissa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ehdokkaana on ollut joko presidentin tai varapresidentin paikalla Bushin tai Clintonin perheen edustaja tai Joe Biden.
Asia on noteerattu viime päivinä myös ahkerasti sosiaalisessa mediassa ja siihen liittyen on julkaistu useita videoita esimerkiksi TikTokissa.
Aiheesta uutisoi muun muassa USA Today ja Washington Post.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ilmoitti sunnuntaina, ettei aio hakea enää jatkokaudelle marraskuussa käytävissä vaaleissa. Tämän johdosta demokraattipuolueen ehdokkaaksi nousee todennäköisesti nykyinen varapresidentti Kamala Harris.
Lue myös: Yhdysvaltain-asiantuntija ja kansanedustaja arvioi Kamala Harrisin asemaa
1980–1992 Bush
Kaikki alkoi vuonna 1980, jolloin Ronald Reagan valittiin Yhdysvaltain presidentiksi ja samalla varapresidentiksi astui George H. W. Bush. Sama asetelma toistui jälleen vuoden 1984 vaaleissa, jolloin Reagan ja Bush valittiin jatkokaudelle.






