Anna-Sofian ja hänen miehensä ensimmäinen lapsi menehtyi traagisesti ongelmattoman ja hyvin sujuneen raskauden jälkeen. Sofian muisto ei katoa – hän kulkee perheen ajatuksissa aina.
Anna-Sofian raskaus oli sujunut ihanteellisesti.
– Minulla oli ongelmaton, helppo raskaus. Olimme onnellisia ja odotimme vauvaa kovasti.
Eräänä aamuna, raskausviikolla 36+5, Anna-Sofia heräsi ja pohti, miksei vauva liikkunut mahassa normaaliin tapaan. Hän odotteli ja yritti herätellä vauvaa.
– Minulle tuli tunne, ettei kaikki ole hyvin. Soitin TAYS:in sairaalaan, ja he sanoivat, että tule vain käymään näytillä, Anna-Sofia kertoo MTV Uutisille.
Vauva vietiin heti tehohoitoon
Sairaalassa hänet ultrattiin, ja vauvalla todettiin välittömästi heikko syke. Vain hetki sen jälkeen Anna-Sofialle tehtiin hätäsektio.
– Sofia syntyi niin, että heikko pulssi löytyi, mutta häntä jouduttiin elvyttämään. Vauva virkosi siitä. Hänet, Sofia, vietiin heti teholle, josta hän neljän päivän jälkeen nukkui pois. Hänellä oli aivoissa pahat vauriot, jotka johtuivat kohdun hapettomuudesta, Anna-Sofia kertoo.
Kuolinpäivä oli Anna-Sofialle sumuinen.
Sofian menetys ravisteli koko Anna-Sofian perhettä: myös isovanhempien suru oli valtava, sillä kauan odotettu lapsenlapsi menehtyi. Isovanhemmilla oli lisäksi huoli Anna-Sofian ja hänen miehensä surusta ja jaksamisesta.
Vauvan heikon sykkeen syy oli harvinainen
Traagisille tapahtumille löytyi lopulta syy.
– Sofian loppuraskaudessa oli tapahtunut harvinainen istukan fetomaternaalivuoto. Normaalisti veri kiertää äidistä vauvaan, mutta tässä häiriössä verta alkaa kiertää vauvasta äitiin istukan kautta. Minun verestäni löytyi reilusti vauvan verta, Anna-Sofia sanoo.
on hyvin harvinainen, ja tarkempaa syytä sille ei Anna-Sofian kohdalla löytynyt. Mitään poikkeavaa, komplikaatioon mahdollisesti johtavaa tapahtumaa ei ollut arjessa sattunut.



