Paikallinen sopiminen on herättänyt paljon tunteita ja epäluuloja julkisessa keskustelussa. Hieman yllättäen SAK:n luottamushenkilöt suhtautuvat paikalliseen sopimiseen aiempaa myönteisemmin.
Tämä käy ilmi SAK:n torstaina julkaistavasta kyselystä. Tänä vuonna 38 prosenttia kyselyyn vastanneista kokee paikallisen sopimisen pääosin myönteisenä. Vastaava luku oli 25 prosenttia vuonna 2018.

– Meidän analyysimme on sellainen, että hyvät taloudelliset ajat ovat johtaneet siihen, että työntekijöiden neuvotteluvoima on paikallisesti vähän parempi ja sovitaan asioista, jotka parantavat työntekijöiden työsuhteen ehtoja. Ehkä palkkausta urakkatyyppisiä ratkaisuja, sitä kautta on tullut hyviä kokemuksia paikallisesta sopimisesta, kertoi SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta MTV Uutisille.
Kielteisenä asiana pidetään kuitenkin, että työnantaja usein on vahvempi osapuoli neuvottelutilanteissa.
– Aivan tasavertaista sopiminen ei ole. Usein työntekijä tuntee olevansa alakynnessä, muistutti Eloranta.
SAK: Paikallista sopimista vain järjestäytyneissä yrityksissä
Hallituksen muodostaja Petteri Orpo totesi eilen Seitsemän uutisissa, että paikallista sopimista on edistettävä tulevalla hallituskaudella. Palkansaajapuoli ei kuitenkaan ole valmis paikallisen sopimisen lisäämiseen järjestäytymättömissä yrityksissä.
– Me emme pidä järkevänä, että lainsäädännössä alettaisiin ohittamaan työehtosopimuksia ja antamaan laajempia sopimisen valtuuksia, niin sanottuun järjestäytymättömään kenttään. Eli yritykseen, jotka tällä hetkellä eivät ole työehtosopimuksen osapuolia.
