Erilaisia hävikkituotteita on tänä vuonna ilmestynyt kauppoihin kiihtyvään tahtiin. Nyt Fazer kertoo tuovansa markkinoille uuden, suklaisen version Makea Moka -pussistaan.
Videolla: Tiesitkö, että kaikki Amerikan pastillit maistuvat oikeasti samalta? Videolla raadin reaktio.
Vuosi sitten kerrottiin Fazerin uudesta ideasta kerätä normaalisti hävikkiin joutuvat makeiset jämäkarkkipussiksi.
– Nyt nämä muutoin erinomaiset, mutta muodoltaan tai väriltään hieman villimmät karkit pääsevät mukaan Makea Moka -pussiin. Jokainen pussi on sisällöltään uniikki, mutta komponentit ovat tuttuja Fazerin tuotebrändeistä Aarrearkusta, Tutti Frutista, Remixistä, Pantterista ja Ässästä, Fazerin vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa kertoi tuolloin uudesta Makea Moka -karkkipussista.
Nyt makeisyhtiö tiedottaa lanseeraavansa samalla idealla myös suklaajämiä sisältävän pussin, Makea Choco Mokan. Väärän painoiset tai liian vähän rouhetta sisältävät Fazerin suklaalevyt päätyvät nyt palasina jämäpussiin.
Fazerin yritysvastuujohtaja Sari Sarin kertoo, että suklaanvalmistuksesa ei voida täysin välttyä häikiltä, mutta sitä voidaan vähentää.
– Olemme jo pitkään uusiokäyttäneet suklaita moneen eri tuotteeseen, kuten Pätkikseen ja Da Capoon.

