Huomenta Suomessa vierailtiin viime viikolla someilmiöksi nousseessa herkkukaupassa.
Amerikan herkuista on muodostunut Suomessa pienimuotoinen someilmiö. Helsingissä toimiva Hello America -herkkukauppa on erityisesti nuorison suosiossa, ja monet hakevat myymälästä jenkkituotteita maisteluun nimenomaan sosiaalisen median innoittamana.
Huomenta Suomi vieraili Amerikan herkkuja kauppaavassa liikkeessä lokakuun viimeisenä päivänä.
Lue myös: Prime-juomat vakavissa ongelmissa
Vaalit näkyvät myynneissä
Hello American markkinointipäällikkö Nicole Lamaran mukaan myös Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat näkyneet myynneissä.
Yhdysvaltojen presidentinvaalien vaalipäivä on 5. marraskuuta. Suomen aikaan tulokset alkavat selvitä keskiviikkoaamuna 6. marraskuuta.
– Vaalit näkyvät erittäin mukavasti meidän myyneissämme. Kyllä amerikkalaisuus kiinnostaa.
Herkkuja on haettu muun muassa vaalivalvojaisiin ja suosituimpia tuotteita ovat olleet erilaiset sipsit, suklaat ja muut makeiset.
"Otettiin riski ja se riski kannatti"
Monet kaupasta löytyvät tuotteet ovat ihmisille tuttuja esimerkiksi jo 1990-luvun elokuvista, YouTubesta ja muualta sosiaalisesta mediasta. Lamaran mukaan tämä oli yksi syy siihen, miksi yritys alun perin perustettiin.

