Suomalaisilla luomutuotteilla riittää kysyntää maailmalla, mutta viljelijät nukkuvat onnensa ohi. Esimerkiksi luomukauraa viljellään liian vähän.
Vääksyläinen Teppo Ylä-Hemmilä on tuonut Berliinin Grüne Woche -elintarvikemessuille uuden Oatlaws-tuotesarjan.
– Tämän alle on koottu useita uniikkeja suomalaisia kauratuotteita, joita yritetään viedä nyt maailmalle. Suomessa hyvin mennyt puhtikaurajauhe on yksi niistä, Ylä-Hemmilä sanoo.
– Oatlaws-merkkiä mietittiin pitkään. Täällä katsotaan minkälaisen vastaanoton se saa, innovatiivinen suomalaisleipuri pohtii.
Berliiniläinen Anette Richter on vakuuttunut maisteltuaan.
– Todella hyvää. Siinä ei ole mitään kemiallista sivumakua, Richter sanoo. Ylä-Hemmilä myhäilee Grüne Woche –messujen Suomen osastolla tyytyväisenä.
Tavoitteena kaksinkertaistaa elintarvikevienti
Nimenomaan kaura ja erityisesti luomukaura on yksi niistä tuotteista, joilla Suomi yrittää tehdä läpimurtoa Euroopassa ja myös Itä-Aasiassa. Food for Finland -hankkeen tavoitteena on kaksinkertaistaa Suomen nykyinen noin 1,5 miljardin euron elintarvikevienti vuoteen 2020 mennessä.
– Maailmalla on menossa eräänlainen kaurabuumi. Suomalaista luomukauraa pystyttäisiin viemään paljon enemmän kuin mitä sitä tällä hetkellä kasvaa, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) murehtii.
Teppo Yli-Hemmilä vakuttaa varmistaneensa selustansa. Toimitusongelmia ei pitäisi tulla, jos Oatlaws tekee läpimurron esimerkiksi juuri Saksassa.
Finpron Esa Wrang kuitenkin vahvistaa, että luomukauran tuotanto on yksi Suomen elintarvikeviennin uhkaavista pullonkauloista, jolle pitäisi nopeasti tehdä jotain. Kasvavaan kansainväliseen kysyntään ei enää pystytä kaikilta osin vastaamaan.
– Meillähän satsataan nyt kovasti juuri tähän puhtaan teknologian vientiin. Markkinoita tarvitaan varmasti myös Pohjois-Amerikasta eli Yhdysvalloista, Meksikosta ja Kanadasta, Berliinin Grüne Woche -elintarvikemessuilla vieraillut maatalous- ja ympäristöministeri Tiilikainen korostaa MTV Uutisille.
