Näkyvyys oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa voi olla jättipotti ravintolayritykselle.
MTV Uutisten tekemän kyselyn mukaan suomalaiset ovat vähentäneet arkikulutustaan taloudellisen epävarmuuden takia. Kyselyn perusteella muun muassa ulkona syömisestä on karsittu.
Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestön Maran toimitusjohtaja Timo Lappi totesi torstaina Huomenta Suomessa alkukesän olleen monelle ravintolalle odotettua huonompi.
Myös maailmalla näkymät ovat paikoin synkkiä, mutta valoakin näkyy tunnelin päässä. Ravintolamaailmasta löytyy myös menestystarinoita: paikkoja, jotka ovat nousseet parrasvaloihin jopa puolivahingossa.
Lue myös: Helsinkiläisravintola nousi rytinällä ilmiöksi – asiakas kokkaa itse
Kanaravintola päätyi hittisarjaan
Tanskan Kööpenhamina tunnetaan kulinaristien suosittuna matkakohteena. Kaupungin ravintolat ovat kahmineet eniten Michelin-tähtiä Pohjoismaissa, ja siellä sijaitsee muun muassa maailman parhaaksi ravintolaksi valittu Noma.
Populaarikulttuurilla, kuten elokuvilla ja musiikilla, on myös ollut näppinsä pelissä, mitä tulee paikallisten ravintoloiden suosioon. Tästä yhtenä esimerkkinä on kanahampurilaisiin erikoistunut Poulette.
Pienen pieni ravintola ja sen friteerattua kanaa sisältävä burgeri päätyivät onnenkantamoisen kautta FX:n ja Disneyn hittisarja The Beariin. Sarjassa seurataan nuoren huippukokin yritystä pelastaa sukunsa sekasortoinen ravintola Chicagossa konkurssilta ja kaaokselta.
Sarjan kakkoskaudella vuonna 2023 erityisesti yksi sarjan jaksoista keskittyi kuitenkin Kööpenhaminaan ja sen ruokatarjontaan.



