Moni muistaa Aromatin ja Herbamaren lapsuudestaan. Ovatko nämä vuosikymmeniä vanhat pöytämausteet sinullekin tuttuja?
Muistatko sinä vielä Aromat-aromisuolan tai Herbamare-yrttisuolan? Nämä pöytämausteet ovat toki tänäkin päivänä tuttu näky kauppojen hyllyiltä, mutta monille ne edustavat erityisesti menneitä vuosikymmeniä tai esimerkiksi mökkeilyä. Tullessaan markkinoille nämä tuotteet edustivat uudenlaista maustamista ja niitä ripoteltiinkin hövelisti ihan kaikkeen. Ehkä muistat lapsuudestasi tomaattivoileivän, joka viimeisteltiin hyppysellisellä aromi- tai yrttisuolaa? Vai ripottelitko jompaa kumpaa esimerkiksi keitetyn kananmunan päälle?
Kumpaan jengiin kuuluit: Aromat- vai Herbamare-faneihin?
Aromat oli "uusi hienostunut mauste"

– Etkö syö tänään kouluruokaa?
– En, otan näkkileipää ja aromisuolaa.
Tältä saattoi kuulostaa keskustelu 1990-luvun viimeisellä vuosikymmenellä. Knorrin Aromat-brändin omistavan Unileverin mukaan Aromat-aromisuolan käyttö oli tuolloin yhtä yleistä kuin suolan ja pippurin. Aromisuola oli yleismauste, jolla maustettiin aivan kaikkea aina voileivästä makaroniin. Käyttötarkoituksia oli ja on edellen lukemattomia.
Knorr perustetiin vuonna 1838 Saksassa. Yhtiö aloitti toimintansa kahvinpaahtobisneksessä, mutta siirtyi lopulta valmistamaan jauhepohjaisia keittoja.
Vuosien aikana esiteltiin useita innovatiivisia tuotteita, kuten liemikuutiot ja jauheesta valmistettavat kastikkeet. Aromat-aromisuola lanseerattiin vuonna 1953. Ruotsiin se rantautui vuonna 1964, mutta alkoi tuottaa voittoa vasta vuonna 1971. Knorr saapui Suomeen vuonna 1968 ja vuodesta 2000 lähtien Knorr tuotemerkki on ollut Unileverin omistuksessa.


