Syksyinen lasagne kurpitsan, sienten ja pähkinöiden kera saa kruununsa puhdaspiirteisen Chardonnayn käsittelyssä.
Osallistun elämäni ensimmäistä kertaa reseptikilpailuun. Sain kutsun Jacob's Creekiltä kehittää uudelle luomuhanapakkausviinille, Jacob's Creek Earth Vine Grape Chardonnay'lle, sopiva kasvisresepti kilpailumielessä. Näin elokuussa se on helppoa, koska puutarha pukkaa satoa syliin paikoin enemmän kuin ehtii syödä. En tiedä vielä tarkkaan, miten äänestys tapahtuu, mutta päivitän, kun selviää. Kyseessä on kelpo viini kasvis- ja merenherkuille ja suosittelen sitä ihan vilpittömästi laatikkokategoriassa. Valkkareissa hyviä vaihtoehtoja on ollut turhan vähän ja erityisesti Chardonnayn suhteen.

Makupareja
Kurpitsan parhaita ystäviä on salvia. Ihan loistavaa, koska sitäkin löytyy puutarhasta yllinkyllin. Se on myös sienten, erityisesti kantarellin, sisärinkiin kuuluvia frendejä. Kaapista löytyi kasa viimevuotisia kuivattuja sieniä, joten päätin ottaa niitäkin mukaan. Purkeissa oli tädin poimimia suppilovahveroita sekä kesäreissulta, suoraan tuottajalta ostettuja osterivinokkaita. Lähipiiriin kuuluu eittämättä myös pähkinät ja niistä saksanpähkinä pääsi lasagneen mukaan rakennetta, suutuntumaa ja makua antamaan. Kuinka paljon kauden parhaita makuja voikaan laittaa yhteen annokseen? Ja mikä parasta, kaikki nämä täydentyvät loistavaksi makupariksi Jacob's Creekin Earth.Vine.Grape.Chardonnayn kanssa.







