Aloitimme vaimon kanssa Italian valloittamisen pohjoisesta, Milanosta vuonna 2008. Sittemmin olemme hilautuneet hiljalleen etelämmäksi ja vierailleet Como-järvellä, Bergamossa, Bresciassa, Veronassa, Bolognassa, Firenzessä ja Pisassa. Nyt oli Rooman vuoro. Tässä muutamia huomioita, kokemuksia ja vinkkejä. Seuraavassa postauksessa sitten kulinaarisia kohokohtia.
Kävelyllä Uuden kaupungin kohdalla jännittää aluksi eniten mittasuhteet. Kun käteen isketään kaupungin kartta, ei aina käy selväksi, onko reunasta reunaan kävelymatka vai parin metrovaihdon taival. Rooma oli yllättävän pieni. Hotellimme sijaitsi parin korttelin päässä Colosseumilta ja matka Vatikaaniin, kartan oikealta puolen vasempaan laitaan, taittui helposti jalan. Samalla käy ilmi Rooman tärkein piirre. Patsaita, muistomerkkejä, monumentteja, raunioita ja muita nähtävyyksiä tuntuu olevan joka toisessa korttelissa. Samalla silmäyksellä näkee usein kaksi tai kolmekin postikorteista ja historiankirjoista tuttua kohdetta.
Toinen silmiinpistävä piirre on muinaisen kaupungin katujen kapeus. On huikea suoritus autoilla Roomassa. Kaikkien autojen puskurit ovat toki lommoilla, mutta silti oman auton mitat ovat mallikkaasti kuskien takaraivossa risteyskäyttäytymisen perusteella. Pienien katujen takia kartalla näkyvät korttelit ovat totuttua pienempiä.
Piiritettynä
Seuraava piirre ei olekaan niin hauska. Turistit. Tiesin kyllä, että kyseessä on yksi maailman suosituimmista matkailukaupungeista. Parin päivän jälkeen tulin silti hivenen surulliseksi, kun ymmärsin, ettei Audrey Hepburnin ja Dean Martinin esittelemään Roomaan ole enää paluuta. Ei pienimmässäkään määrin. Jokainen nähtävyys on pakattu täyteen ääriään myöten turisteilla. Senkin vielä kestän, mutta kun kaikki kadutkin. Massaturistit pyörivät onneksi pääreiteillä ja jo parin korttelin päässä on tilaa hengittää, vaikka muutama karttaa pitelevä reppuselkä tämän tästä ohi kulkeekin. Ainoa sauma nauttia autenttisuudesta löytyy paikallisten suosimista ravintoloista. Etsi ne ihmeessä käsiisi etukäteen, merkkaa karttaan ja nauti! Omalla kartalla oli loppureissusta reilu parikymmentä vaihtoehtoa, jotta joku vaihtoehto olisi aina lähettyvillä. On hirveää seurata, missä määrin turistit löytävät turisteille tarkoitetut turistimenu-paikat ja mitä kaikkea samalla menettävät maailman parhaassa ruokamaassa (en kai kuullut vastaväitteitä?).










