Verkossa toimiva ruokakauppa Matsmart kertoo verkkokaupan kasvaneen korona-aikana selkeästi, mutta tilastot paljastavat kasvun keskittyneen lähinnä nuorempaan väestöön.
Videolla: Korona räjäytti suomalaisen verkkokaupan myynnin – yksi 15 000 euron ostos sai asiantuntijankin suun loksahtamaan
Poikkeuksellinen korona-aika on saanut suomalaiset shoppailemaan ennätyspaljon verkon välityksellä. K-ryhmän myyntijohtaja Antti Rajala kertoi MTV:n Uutisaamussa tiistaina, että poikkeusolot ovat kymmenkertaistaneet ruoan verkkokaupan Keskolla.
– Piikki tuli hyvin nopeasti maaliskuun puolessa välissä ja kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti. Toki se aiheutti meillä aluksi ruuhkaa, Rajala totesi.
Ihmiset ostavat verkosta pääosin samoja tuotteita kuin normaalistikin ruokakaupasta. Rajalan mukaan suosittuja tuotteita ovat esimerkiksi tomaatit, kahvi, maito ja leipä. Lisäksi nousevina tuoteryhminä Keskolla ovat olleet erilaiset kasvikset ja juurekset sekä tuoretuotteista lohi.
"Meidän verkkokauppiaiden tulee auttaa vanhempaa väestöä"
Myös hävikkiruoan verkkokauppa Matsmart kertoo nyt myynnin kasvusta. Tilastojen mukaan koronapandemia on muuttanut ostokäyttäytymistä merkittävästi, mutta yli 60-vuotiaiden ruoan ostaminen netistä ei ole kuitenkaan kasvanut samassa suhteessa kuin muiden.
– Tänä vuonna verkkokaupan rooli on muuttunut entistä tärkeämmäksi, kun ihmisten liikkumista ja sosiaalisia kontakteja on jouduttu rajoittamaan. Maantieteellisesti myynnin kasvu on tänä vuonna ollut merkittävää koko Suomessa, mutta vanhimman ikäluokan keskuudessa kasvu ei valitettavasti ole ollut yhtä suurta, kertoo Matsmartin Suomen-maajohtaja .

