Muotivaatteet ovat tunnettuja väärennösten kohteita, mutta tiesitkö, että myös elintarvikkeita kopioidaan röyhkeästi?
Ruokahuijauksiin perehtynyt asiantuntija Rosalee Hellberg paljasti The Foodbeast Katchup podcastissa joukon tuttuja ruokia, jotka eivät välttämättä ole sitä miltä näyttävät. Tämä tieto voi saada sinut tutkimaan ostoskorisi sisällön entistä tarkemmin.
Pippuri

Hellbergin mukaan pippurilla on takanaan todella pitkä historia ruokaväärennösten kohteena. Jo Rooman ajoista lähtien on esiintynyt tapauksia, joissa tuttu mauste on paljastunut joksikin aivan muuksi. Valmistajat ovat yrittäneet saada tuotteisiin lisää painoa muun muassa lisäämällä kuivattuja katajanmarjoja pippurien joukkoon.
Hunaja
Real Food, Fake Food -kirjan mukaan hunaja on maailman kolmanneksi väärennetyin elintarvike. Tyypillistä on, että hunajan joukkoon sekoitetaan edullista sokeria, eli vaikka etiketti niin väittää, purkki ei välttämättä sisällä 100-prosenttiesti hunajaa.
Viini
– Viini tarjoaa mahdollisuuden lukuisiin erilaisiin huijauksiin. Yksi yleisimmistä tavoista on valmiiden viinien sekoittaminen. Otetaan yhden tyyppinen viini, toisen tyyppinen viini ja sekoitetaan ne yhteen, Hellberg kertoo.



