Ravitsemusalan asiantuntijoiden mukaan puhdasta ruokavaliota peräänkuuluttavien kannattaa karsia ruokavaliostaan sokeriset juomat ja pitkälle jalostetut elintarvikkeet.
Videolla keskustellaan ravitsemusterapeutin kanssa yleisimmistä ruokamyyteistä.
Terveellisiä ruokavalintojen tekeminen ei aina ole helppoa, sillä erilaisia tuotteita löytyy kauppojen hyllyiltä mielin määrin. Jos haluat karsia ruokavaliostasi pahimmat sudenkuopat, seuraavat asiantuntijoiden listaamat ruoka-aineet kannattaa jättää syömättä.
1. Riisikakut

Terveellisinä pidetyt välipalat, riisikakut, eivät välttämättä ole niin terveellisiä kuin moni luulee. Vähärasvaisuudestaan huolimatta asiantuntijat haluavat muistuttaa, että riisikakkujen glykeeminen indeksi on hyvin korkea, eli riisikakut nostavat verensokeria hyvinkin nopeasti.
Nopea aterian jälkeinen verensokerin nousu on haitallista paitsi painonhallinnan, myös kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta.
2. Rasvattomat salaatinkastikkeet
Rasvattomat salaatinkastikkeet ovat hyvä esimerkki näennäisesti terveellisestä tuotteesta. Verensokeria tasaavan viinietikan ja terveellisiä rasvahappoja sisältävän oliiviöljyn sijaan nämä tuotteet sisältävät monesti joukon ei niin hyviä -ainesosia, kuten sokeria, maissisiirappia ja emulgointiaineita.
Nämä salaatinkastikkeet ovat asiantuntijoiden mukaan helppo keino pilata terveellinen salaattiateria hetkessä.

