S-ryhmä kertoo vuorostaan, mitä suomalaisten ostoskoreihin nyt ja lähitulevaisuudessa sujahtaa.
MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla kerrottiin keskiviikkona K-ryhmän trendikatsauksesta vuodelle 2022. Katsauksessa käytiin läpi ruokakaupassa tällä hetkellä vallitsevia kuluttajatrendejä, sekä niiden konkreettista vaikutusta asiakkaiden ostokäyttäytymiseen.
Nyt myös S-ryhmä on julkaissut oman ruokakauppojensa tilastokatsauksen. S-ryhmän mukaan tällä hetkellä valtakunnallisesti isoina trendeinä korostuvat ruoan elämyksellisyys ja kotona syöminen, kasvis- ja kalaruokailmiö, ruoan ostamisen helppous ja yksilöllisyys sekä hyvinvoiva elämäntapa.
Ruoasta haetaan nyt elämyksiä
S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysahon mukaan ruokakauppa on alkanut normalisoitua vuoden alusta poikkeuksellisen korona-ajan jälkeen. Korona-aika nosti muun muassa kotimaisen ruoan arvostusta.
Suomalaiset arvostavat yhä enemmän helppoutta ja yksilöllisyyttä, minkä lisäksi ruokailuun haetaan myös elämyksellisyyttä, kuten ravintolatasoisia grocerant-tuotteita. Myös hyvinvoivaan elämäntapaan ja kasvisruokailuun panostaminen korostuu ostoskorien sisällöissä.
– Selkeä enemmistö eli peräti 84 prosenttia asiakkaistamme kertoo hakevansa elämyksiä ruoasta. Kokeilunhaluisuus näkyy myös siinä, että uutuustuotteet kiinnostavat selvästi ja erityisesti ravintolatasoiset valmisruoat ovat olleet selkeitä myyntihittejä, kertoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Antti Oksa.



