Etiketti- ja tapakulttuuriasiantuntijat listasivat Huffington Postille pahimmat käytösmokat, jotka asiakas voi ravintolassa tehdä. Nämä toteuttamalla ei taatusti saa ainakaan hyvää palvelua.
Hyvät käytöstavat ruokapöydässä kuuluisivat olla suurimmalle osalle ihmisistä itsestäänselvyys, mutta valitettavasti näin ei kuitenkaan aina ole – etenkään ravintoloissa.
Tapakulttuuri- ja etikettiasiantuntija Jodi R.R. Smith paljasti Huffington Postille huonoja, tai peräti törkeitä käyttäytymismalleja, joita ravintoloiden asiakkaiden tulisi välttää. Listaa varten pyydettiin myös muiden alan asiantuntijoiden kommentteja.
1. Puhelimessa paasaaminen tai sen jatkuva näpyttely
Jos puhelimesi soi illallisravintolassa, on kohteliasta poistua puhumaan esimerkiksi aulatiloihin, ettei kenenkään tarvitse häiriintyä ruokailun lomassa sinun yksityisasioistasi.
Kännykkä kannattaa muutenkin pitää äänettömänä ja poissa pöydältä.
– Se on ensinnäkin likainen. Se on ollut korvassasi, hiuksissasi, takataskussasi. Olet sylkenyt siihen, puhelin on tippunut lattialle. Illallisella on myös oleellista nauttia keskustelukumppanin seurasta. Haluan keskittyä ihmisiin. Jos vain tuijotan puhelintani, olisin ihan yhtä hyvin voinut pysyä kotona, Smith muistuttaa.
2. Sormien naputtelu
On alentavaa kutsua tarjoilija pöytään sormia napauttelemalla. Älä myöskään huido käsilläsi röyhkeästi. Kohteliaampi tapa on yrittää saada katsekontakti tarjoilijaan, hymyillä ja nyökätä.
3. Liian kova metelöinti
Kupliva keskustelu ja nauraminen ystävien kesken on toki yleensä ravintoloissa sallittua, mutta turhaa metelöintiä kannattaa välttää. Hyvät käytöstavat kannattaa pitää mielessä joka ikisessä ravintolassa, mutta mukana kannattaa aina olla myös hieman tilannetajua. Jos ravintolassa soi kovalla musiikki, myös puheen melutaso voi olla korkeampi. Jos taas olet hienossa fine dining -ravintolassa, kaveriporukalla elämöinti pienessä hiprakassa ei välttämättä ole hyvä idea.
4. Lastenhoidon ulkoistaminen ravintolan henkilökunnalle
Jos lähdet ravintolaan lasten kanssa, olet vastuussa omista lapsistasi. Älä oleta, että henkilökunta valvoo lastesi perään tai päästä pieniä lapsia muutenkaan vapaana liikuskelemaan pöytien alla tai ympäri ravintolaa. Ympäriinsä palloilevat lapset ovat myös turvallisuusriski, kun tarjoilijat kantavat käsissään ruokia ja juomia.

