Fanitan ihan kunnolla aniharvaa ravintolaa. Gastro Café Kallio on yksi niistä.
Oletteko koskaan viettäneet mukavasti kohtuuttomia päiviä? Silleen, että kaikkea hyvää tuntuu nopeasti ajateltuna olevan vähän liikaa, mutta tarkemmin funtsittuna vain yltäkylläisesti. Vietimme viime perjantaina päivän pituisen talviloman helsinkiläisissä ravintoloissa ja museoissa. Aloitimme junasta noustuamme lounaalla Penélopessa, josta siirryimme hotelliin checkauksen jälkeen reissun pääkohteeseen, Kallioon.
Olen nauttinut loistavan illallisen Gastro Café Kalliossa 2,5 vuotta sitten kulinaarisessa herrasmiesseurueessa. Nyt oli aika tuoda vaimo visiitille. Koko tämän ajan olen katsonut mestan antia somesta ja ollut yhtä aikaa kiitollinen, että tuollainen paikka on ylipäätään olemassa ja samalla katkerana, koska en itse pääse maistille.
Kare Karhun luotsaama Gastro Café Kallio (jatkossa GCK) on Suomessa yllättävän uniikki. Se vetää ronskia ja osaavaa linjaansa vilkuilematta ympärilleen. Voisi sitä kutsua punk-asenteeksikin, mutta silloin täytyisi olla varmaankin jotain vastaan. GCK on kuitenkin vain suunmyötäistä. Luvassa on silti aina yllätyksiä. Kaiuttimissa soi sisäänastuessa hill billy rock, joka elää illan myötä luontevasti jazziin ja souliin tarjoten toisinaan yllättävää, mutta tähän paikkaan juuri sopivaa musiikillista antia.
Ruokalista vaihtuu päivittäin ja paikoin kesken illan, kuten meidän päivällisen aikana. GCK:ssa ollaan kuin metsästysseurueen bändäreinä leirinuotion äärellä huippukokin kestitsemänä. Nyt tuli saaliiksi tällaista, irrotin siitä näitä ja loihdin tämmöistä. Yksinkertaisuuden ja primitiivisyyden juhlaa vankan keittiöosaamisen voimalla.
Pohdin ruokapöydässä alku-Cremantia kohottaen, miten nautinnollisen ärsyttävää olisi asua GCK:n lähellä. Nähdä somessa koko ajan mielenkiintoisia annoksia, joita haluaisi maistaa ja joita ei enää huomenna olisi tarjolla ja jos kokemus olisi vain horjahduksen päässä...
