Järvenpään Sesonki nostaa satokauden starat framille vankalla osaamisella, mutta miksi paikassa täytyy aloittaa aina pahastumisen kautta?
Ravintola-arvostelua kirjoittaessa ei kukaan lähde puhtaalta pöydältä. Toisin kuin vaikka viinien sokkotastingissa ravintolakokemusta ei pysty elämään tietämättä enemmän tai vähemmän paikan taustoja. Kun syö järvenpääläisessä Sesonki Gastro Barissa alle kuukauden päästä Hesarin ja ravintoloitsija Matti Jämsénin kimpassa aiheuttaneen somekohun jälkeen, on keissi väistämättä mielessä. Tapaus ja sen kautta muiltakin kuullut jutut saivat miettimään ravintolavaraustani uusiksi, mutta totesin haluavani nähdä, mitä yksi kokemus lisää paljastaa paikan olemuksesta.
Edellä mainitun kohun aiheutti Jämsénin Facebookissa antama vastine kritiikkiin. Lopulta siitä tuli turhan perinteinen kiukuttelu arvostelijoiden pätevyydestä, johon lähinnä alan tyypit tyytyivät taputtamaan selkää ja haukkumaan Hesarin surkeutta. Mikäli Jämsén toivoo ravintoloita arvostelevilta enemmän koulutusta, kertoo ulostulon tyyli enemmän hänen sinnittelystään nykyajan rattaiden perässä. Toivottavasti pääsee kyytiin.
ASIAAN. Hesarin toimittaja oli saanut nippanappa neuvoteltua maistelumenuunsa pääruoan vaihdon. Itselleni menu kuulosti hyvältä sellaisenaan, joten valinta oli helppo. Vaimo sen sijaan halusi kalaa, jota maistelumenulla ei ollut. Tarjoilija kertoi tilauksen yhteydessä, että maistelumenua tarjoillaan vain koko pöytäseurueelle. Siitä ei ollut mainintaa missään. Sen sijaan maistelumenun viidestä annoksesta voisi ottaa kolme viimeistä, jolloin tulisi alku-, pää- ja jälkiruoan kombo (41 eur). Uusiksi miettimään.
MIKSI TAAS? Vaimo halusi à la cartelta kaksi alkuruokaa ja pääruoan. Se istui oman menuni rytmiin mahdollisimman huonosti ja halusin muutenkin syödä enemmän kuin kolme annosta. Kysyin, josko voisin nauttia toisen blokatuista alkuruoista maistelumenulta, jotta voisimme syödä vaimon kanssa kolme ruokaa samaan tahtiin. Huomautin, ettei se varmaan aiheuttaisi kovaa hämminkiä keittiössä, koska lauantai-iltana paikalla on meidän lisäksi vain kuusi ruokailijaa. Tarjoilija kertoi hiukan vaivaantuneena ymmärtävänsä tilanteen, mutta Jämsén on tarkasti kieltänyt vaihdot. Olen ikkunapaikalla katsomassa Citymarketin parkkipaikkaa bistrossa, jossa en saa tilata edes toista kahdesta haluamastani annoksesta.











