Ruotsinlaivojen ruokavalikoimissa on tiettyjä tuotteita, jota ei yksinkertaisesti voi listoilta poistaa.
Risteilymatkustaminen on ollut suomalaisille rakasta puuhaa jo 1970-luvulta lähtien. Tärkeässä roolissa merellä on aina ollut myös laivojen ruokatarjonta ja se on vaikuttanut myös ruokakulttuuriimme. Esimerkiksi katkaravut tulivat suomalaisille tutuksi nimenomaan laivojen buffetpöydistä.
Silja Serenade -laivan keittiöpäällikkö Juha Tamminen on nähnyt pitkällä urallaan monenlaisia ruokatrendejä. Tamminen on työskennellyt Serenadella sen vuonna 1990 tehdystä neitsytmatkasta lähtien.
Siinä missä ruotsalaiset tulevat laivalle herkuttelemaan erityisesti äyriäisillä, suomalaisille maistuvat buffetklassikoiden lisäksi grilliravintolan liharuoat.
– Suomalaiset tykkäävät lihasta. Grilliravintolassa suosituin annos on pippuripihvi, Tamminen kertoo.
Lue myös: Tax-free-myymälän kassalla voi odottaa yllätys alkoholijuomien ostajille – hyttibileitä suitsitaan ovelin keinoin laivoilla
Tuttu klassikko katkarapuleipä
MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla kerrottiin vuonna 2016 risteilylaivojen "pyhästä ruoasta", katkarapuleivästä. Tuolloin klassikkoleipä oli vielä ehdoton hitti ja perinne, josta matkustajat eivät halunneet luopua.




