Helppo kastike kalalle kuin kalalle valmistuu muutamasta raaka-aineesta, vinkkaa kalastusopas.
Kerroimme torstaina kotkalaisen kalastusopas Tomi Zerhatin ahvenvinkeistä. Vuodessa yli 200 päivää kalastuksen parissa viettävä Zerhat rakastaa kotimaista ahventa.
– Mielestäni ahven on ihan ykköskala. Monet sanovat, että kuha on ykkönen, mutta mielestäni ahven on maukkaampaa, Zerhat kertoi Visit Kotka-Haminan järjestämällä kalastusretkellä.
Lue myös: Kalastusopas Tomi ylistää vähärasvaista ja pikana valmistuvaa kalaa: "Ihan ykköskala!"
Helppo kastike kalalle

Kalaekspertti jakoi myös ohjeen kastikkeeseen, joka kerää joka kerta maistajilta kehuja. Tämä kalan kuin kalan lisukkeeksi tarkoitettu soosi on todella helppo valmistaa.
Oliiviöljypohjaisen kastikkeen salaisuus piilee lehtipersiljassa ja valkosipulissa.
– Lisäksi laitetaan ihan vähän sitruunaa, mutta ei saa laittaa liikaa. Kastike on hyvin yksinkertainen.
Zerhatin mukaan yrttinen kastike sopii mainiosti myös perunoille.

