Grillimakkara toden totta maistuu suomalaisille.
Monelle suomalaiselle kesä ei ole kesä ilman grillimakkaraa. K-ryhmä tuoreen kyselytutkimuksen perusteella nimittäin jopa 92 prosenttia suomalaisista syö kesäisin makkaraa. Kesäkuukausien myynti kattaa vuoden grillimakkaramyynnistä normaalisti lähes puolet.
Mikä uusista grillimakkaroista on paras? Testasimme: Uutuusgrillimakkarat makutestissä – Halpa vs. kallis -raati: "Varokaa yllättäviä turskahduksia"
– Suurin myyntipiikki on ehdottomasti juhannusviikolla: sen osuus kesän myynnistä on yli 10 prosenttia, kertoo Keskon osto- ja myyntipäällikkö Kirsi Väistö K-ryhmän tiedotteessa.
K-ryhmän verkkokyselyyn vastasi 1008 henkilöä ja aineisto painotettiin väestöä vastaavaksi iän ja sukupuolen mukaan.
Grillimakkara maistuu erityisesti Etelä-Pohjanmaalla
S-ryhmä on puolestaan selvittänyt kyselyssään tarkemmin juhannuksen ruokasuosikkeja. Grillimakkaroiden lisäksi suomalaiset hamuavat juhannuspöytäänsä erityisesti kotimaisia varhaisperunoita. Seuraavana suosikkilistalla ovat grilliliha, mansikat, grillikasvikset, grillijuusto, jäätelö ja erilaiset kalatuotteet. Alle 34-vuotiailla juhannuksena korostuvat myös makeiset ja sipsit.
S-ryhmän myyntidatan perusteella juhannusherkuista grillimakkaroita suositaan erityisesti Etelä-Pohjanmaalla, lohta Lapissa, herkkusieniä Varsinais-Suomessa, porsaan grillilihoja Satakunnassa ja ananasta Keski-Pohjanmaalla.

