Helmikuu on herkkuleivonnaisten kulta-aikaa. S-ryhmän myyndidatasta selviää, mitkä ovat ruokakauppojen suosituimmat leivonnaiset juuri nyt.
Helmikuussa herkutellaan ensin runebergintortuilla, sitten kenties ystävänpäivän leivonnaisilla ja lopuksi vielä iki-ihanilla laskiaispullilla. Leivonnaisten kausi on tosin nykypäivänä kovin häilyvä käsite, ja kaikkia näitä herkkuja saatetaan syödä limittäin vaikka ympäri vuoden.
S-ryhmästä kerrotaan nyt, miten eri leivonnaiset menevät ketjussa kaupaksi.
Lue myös: Elämäsi parhaat laskiaispullat! Katilla on mahtava idea pullien täyttämiseen
Laskiaispulla hillolla isoin hitti
Ketjun marketkaupassa myytiin viime vuonna vuonna yli 2,5 miljoonaa laskiaispullaa, ja isoin hitti oli hilloversio.
– Myyntidatamme osoittaa, että laskiaispullissa hillo on mantelimassaa suositumpi täyte kaikissa 19 alueosuuskaupassamme. Myyntiosuuksien perusteella voidaan kuitenkin arvioida, että mantelipullia suositaan suhteessa hieman enemmän Etelä- ja Länsi-Suomen ruotsinkielisillä alueilla kuin muualla Suomessa, kertoo Mikko Kovalainen S-ryhmän marketkaupasta.
Suomalaiset myös tuunaavat yhä enemmän itse laskiaispulliaan. Trendikäs täyte on esimerkiksi Nutella.
Kuten sanottu, pullien sesonki ei rajoitu pelkästään laskiaisviikkoon, vaan herkkujen myynti käynnistyy jo tammikuun alussa. Viime vuonna lähes neljännes laskiaispullista myytiin viiden päivän aikana huipentuen laskiaissunnuntaihin ja -tiistaihin, jonka jälkeen kysyntä loppui hyvin pian kuin seinään.


