Helsinkiläisbaarin henkilökunta kyllästyi Helsingin suppeaan laskiaispullavalikoimaan ja päätti pistää myyntiin paikallisia erikoisella twistillä varustettuja pullia suoraan Punavuoren sydämestä.
Katso yllä olevalta videolta millaisia laskiaispullia The Riffin henkilökuntaa tarjoilee laskiaisen ajan!
"Vuosi oli synkkä, mutta synkempää oli luvassa…" alkaa valkoiseen laatikkoon tarralla kiinnitetyn lapun tarina. Hetki sitten kaksi mustiin pukeutunutta hahmoa oli tyrkännyt laatikon käsiini hämyisässä punavuorelaisbaarissa. Rasiassa on kaksi laskiaispullaa, joiden kerma on mustaa kuin yö ja pinnalla kiiltelee vielä tuore polttomerkattu pentagrammi.

Idea lähti pullaraivosta
Rock n’ roll -baari The Riffin henkilökunta oli eräänä iltana istunut tiskin päässä ja päivitellyt, kuinka kaikkialta tuntuu aina olevan laskiaispulla loppu, eikä mistään löydy maukkaita vegaanisia vaihtoehtoja. Sen sijaan, että henkilökunta olisi taantunut lopulliselle pullaraivon tasolle, keskustelusta lähti ajatus kytemään.
– Pitää alkaa itse tekemään, kun kerta kellään ei ole tarpeeksi hyvää tarjottavaa, The Riffin baarimikko Ekaterina Rastamo toteaa.

