Baarijakkarakiellosta luovuttiin lopulta, ettei Suomesta välittyisi takapajula-kuvaa kansainvälisille vieraille.
Videolla: Uskoisitko? Tällaista oli asiointi Alkossa ennen!
MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla kerrottiin aiemmin Alkon mielenkiintoisesta historiasta Suomessa. Helsingissä sijaitsevassa Hotelli- ja ravintolamuseossa pääsee tutustumaan ravintolakulttuurimme historiaan. Paikan päällä voi ihailla esimerkiksi tuttujen ravintoloiden ruokalistoja menneiltä vuosikymmeniltä.

Lisäksi museossa sukelletaan suomalaiseen alkoholi- ja anniskelukulttuuriin. Museossa on muun muassa Lahdessa vuosina 1973–1984 toimineen Big Ben -baarin vanhat kalusteet ja baariympäristö uudelleenluotuna. Big Ben oli ensimmäisiä englantilaistyylisiä baareja Suomessa.
Hotelli- ja ravintolamuseossa on tällä hetkellä moniaistinen Makuasioita-näyttely. Se tarjoaa erilaisia näkökulmia ruoka- ja juomakulttuuriin: mitä se on, mistä ja miten se rakentuu ja muokkautuu ja ketkä siihen vaikuttavat?
Hotelli- ja ravintolamuseon mukaan Big Benissä piipahdettiin töiden jälkeen oluella tai istuttiin iltaa. Oluen lisäksi Irish Coffee oli suosittu juoma. Baarissa myytiin aluksi vain pullo-oluita. Ruokalistalla oli ”fish and chips” sekä ranskalaisia perunoita ja pähkinöitä.
