Saatuani kutsun Chilifest Finlandin näytöskeittiöön, tiesin heti, mistä lähtisin hakemaan inspiraatiota kokattavaan annokseen. Äijämäisen oloinen ruokafestari suorastaan huusi kasvisruokaa. Tulista kasvisruokaa. Mukaan nyhtökauraa, uutta suosikkiani. Ja kyllä, olen löytänyt sitä kaupasta useita kertoja. Viimeksi tosin ostin hyllyn tyhjäksi. Safkan tuli olla sellaista, että sen syöjä ei huomaa edes kaivata siihen lihaa. Googlailin ympäriinsä ja löysin hauskoja ideoita kasvishotdogeista. Lopulta homma meni pakettiin ja tiesin, että tästä tulee hyvää.

Kasvisruoassa suurin haaste ainakin minulle on rakenne. Sen pelastaa helpolla tavalla nyhtökaura. Fanitan tuotetta erityisesti siksi, että se tarjoaa ”väliportaan” kasvisruokaan. Nyhtökaura on sellaisenaan kypsää ja syötävää, mutta sitä pääsee säätämään eri tavoin kuumennettuna. Esim. chilisoosiin laitettuna kaura-papupalat ovat alkuun suussa kuin mureita lihakimpaleita, mutta kun antaa niiden hautua soosissa puoli tuntia, ne hajoavat soosin sekaan kuten jauheliha. Olen kokannut nyhtökauraa vasta kolme kertaa, joten en tiedä vielä tarkkaan, mihin kaikkeen ja miten se taipuu. Joka tapauksessa se on vuosiin ensimmäinen valmistuote, josta innostuin isosti. Kun hodariin laitetaan nakin tilalle napakaksi keitetty ja marinoitu porkkana, on herkun suutuntuma erinomainen.
Tässä kohtaa joku usein kysyy, miksi on tehtävä jäljitelmiä liharuoista. Miksi hitossa ei tekisi, jos lopputuloksena on herkullinen ruoka? Kun on todettu tietyntyyppisen ruoan vetoavan ihmisiin, on pelkästään fiksua seurata kaavaa ja rakentaa uusi ruoka konseptin pohjalta. Ja kyllähän liharuoatkin imitoivat toisiaan. Vain maku ratkaisee.
VINKKI! Voit lisätä rapeutta ja makua sirottelemalla päälle vielä kuivattua sipulia.
TSEKKAA mun edellisen Chilifest-keikan meininkiä .
