Sattuipa talviaikaan Nokialla eräs mies osumaan onnettomuuspaikalle. Ihmisillä ei tilanteessa ollut hätää, mutta lumisessa ojassa kenotti kallis Mersu.
Arvoauton ympärillä parveili tuskastunutta väkeä, joka yritti kiskoa autoa takaisin tielle.
Auto oli Mercedes-Benz E 63 AMG, vuosimallia 2019. Mersulla oli ajettu alle 20 000 kilometriä ja sen arvo oli 160 000 euroa.
Sattumalta paikalle osunut sivullinen katseli touhua ja ehdotti, että sitkeästi mahanpohjastaan ojaan juuttunut auto olisi parasta kiskoa tielle hinausalan ammattilaisten voimin.
Mersun omistajaksi esittäytynyt nuorehko mies sanoi kuitenkin, ettei hänellä ollut varaa hinausautoon. Hän kertoi saaneensa auton juuri Amerikasta ja kertoi, että hänen kaikki rahansa olivat kiinni siinä.
Siksi mies oli soitellut kavereitaan apuun.
Sivullinen mies ehdotti, että hän voisi yrittää kiskoa auton tielle traktorilla. Homma jäi kuitenkin sikseen.
Lue myös: Kaverukset petostelivat lähes 200 000 euron arvoautot Irakiin myytäväksi – Mercedes-Benz petti onnekkaasti
Poliisit hoksasivat tilanteen
Ohikulkija jätti kaverusporukan tuhertamaan auton kimppuun ja lähti kotiin. Parin tunnin kuluttua Mersun omistaja ilmestyi hänen ovensa taakse pyytämään apua.
Nyt mies lähti traktorin kanssa paikalle ja mersumies ajoi toisella autolla hänen takanaan.
Kun saattue lähestyi ulosajopaikkaa, apuun lähtenyt mies näki poliisin pysähtyneen ulosajopaikalle. Samalla traktorikuski huomasi, että avunpyytäjä oli hävinnyt vähin äänin hänen takaansa.
Poliisin selvityksissä ilmeni, että arvoauto oli varastettu varhain samana aamuna Ylöjärveltä eräästä autoliikkeestä. Valvontakameratallenteet todistivat, kuinka murtovaras ajoi autoliikkeen pihaan, tallusteli autokaupan luokse ja ajoi Mersun ulos liikkeestä.

