Joulu on tunnetusti antamisen aikaa. Eräs brittiläinen äiti päätti tehdä tästä sanonnasta uuden, rahaa säästävän version.
Muun muassa Metro UK –sivusto uutisoi kuinka brittiläinen Hayley Parker, 34, on päättänyt lahjojen ostamisen ja turhan rahanmenon sijaan tarjota lapsilleen lahjaksi perheen yhteistä aikaa.
Hayley toivoo, että tämä opettaisi hänen lapsilleen, kuinka tavarat ja raha eivät ole avaimia onneen.

Lahjojen sijaan jännittävä kirje
Viime jouluna Hayley yllätti 8-vuotiaan Daisyn ja 4-vuotiaan Freddien lahjapakettien sijaan kirjeellä. Kirjeen nimi oli ”Seikkailujen vuosi”. Kirje lupasi tulevalle vuodelle 12 eri tapahtumaa ja seikkailua perheenjäsenten sekä sukulaisten kanssa.
– Kun mietin viime jouluna, mitä antaisin lapsille lahjaksi, tiesin jo etukäteen, että heillä on kasoittain uusia leluja. En keksinyt mitään, mitä he olisivat tosissaan halunneet, Hayley sanoo.
– Tiesin, että tahdoin luoda heille ihania muistoja perheestämme. Tämä on ollut mieletöntä. Lapsilla on joka kuukausi jotain, mitä odottaa, ja se on lahja, joka jatkaa antamistaan.
Hayley ottaa jokaisen retken jälkeen yhteiskuvan heidän perheestään. Hän kokoaa vuoden seikkailuista kuvakollaasia.
