Kiina syyllistyy uiguurialueilla rikoksiin ihmisyyttä vastaan, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty tuoreessa raportissaan.
Raportti paljastaa uusia yksityiskohtaisia tietoja siitä, kuinka Kiina kohtelee uiguuri- ja muita muslimivähemmistöjään.
Raporttiin on haastateltu muun muassa kymmeniä Kiinan "käännytysleirien" eli internointileirien entisiä vankeja. Tarinat paljastavat systemaattista kidutusta ja vankien epäinhimillistä kohtelua. Haastattelut tehtiin lokakuun 2019 ja huhtikuun 2021 välisenä aikana.
– Tässä on järjestelmällistä sortoa, joka pitää sisällään ihmisten vangitsemisen, kidutuksen ja tunnistettavan yhteisöön kohdistuvan vainon, sanoo STT:lle Suomen Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson. Johanssonin mukaan tavoitteena on selvästi musertaa ihmisten mieli ja tuhota heidän kulttuurinsa, vaikka Kiina pyrkiikin vähättelemään ja piilottelemaan toimiaan.
Amnestyn pääsihteeri Agnes Callamard kuvaa lehdistötiedotteessa Kiinan viranomaisten luoneen "dystooppisen helvetin" uiguurialueille Xinjiangiin.
– En halua verrata mihinkään, mutta kyllä tuollainen ilmaus jo itsessään kertoo, ettei tällaisia vastaavia paikkoja maailmassa hirveästi ole, Johansson sanoo.
Propagandaopetusta, tiikerituolissa istuttamista ja sähköshokkeja
Vangit kertovat Amnestylle joutuneensa pidätetyiksi usein absurdeista syistä, joihin on riittänyt esimerkiksi Whatsapp-viestisovelluksen lataaminen omaan puhelimeen tai yhteydenpito ulkomailla asuviin ihmisiin.
Vangitsemisen jälkeen pidätettyjä kuulusteltiin tuntikausia niin sanotuissa "tiikerituoleissa". Tiikerituoli on kidutusväline, jossa pidätetty pakotetaan istumaan kivuliaissa asennoissa rautatuolissa.
Tämän jälkeen heidät vietiin internointi- eli vankileirille. Leirille saapumisen alussa vangit pakotettiin joko istumaan tai polvistumaan samoihin asentoihin selleissään täydessä hiljaisuudessa valtaosan valveillaolostaan. Tämä vaihe kesti usein vähintään viikkoja.
Sen jälkeen leirillä alkoi niin sanottu "käännytysvaihe", jossa vankeja aivopestiin. Heitä muun muassa kiellettiin puhumasta omaa äidinkieltään, aivopestiin kieltämään oma uskontonsa ja pakotettiin opiskelemaan Kiinan kommunistipuolueen propagandaa. Vangit eivät saaneet myöskään puhua vapaasti toisilleen.
