Keskusta ei peräänny luonnonsuojelulaista muodostamastaan kannasta, paaluttaa keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko STT:lle. Hän sanoo puolueen muodostaneen kantansa tarkkaan harkiten.
– Emme toimineet muita hallituspuolueita vastaan, vaan maan- ja metsänomistajien reilujen korvausten ja oikeuksien puolesta. Se oli muiden hallituspuolueiden valinta, että tätä muutosta ei haluttu yhdessä tehdä, Saarikko sanoi keskiviikkona.
Vihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo toivoi keskiviikkona keskustan muuttavan vielä kantaansa hallituksen linjan mukaiseksi. Luonnonsuojelulain sisällöstä on määrä päättää jo torstaina eduskunnan suuressa salissa.
Ohisalon mukaan minkään asioiden eteneminen hallituksessa ei ole mahdollista ennen kuin hallitusviisikko käy tulehtunutta tilannetta läpi.
– Keskustan täydellisen vastuuton toimintatapa eduskunnassa on syönyt muiden puolueiden luottamuksen keskustaan, Ohisalo sanoi STT:lle.
Lue myös: MTV Uutisten tieto: Viisikko käsittelee hallituksen riitoja vasta pääministerin palattua Suomeen
Vihreät vaati tiistaina hallitusviisikkoa koolle sen jälkeen, kun keskusta asettui opposition rinnalle vaatimaan muutoksia hallituksen esitykseen luonnonsuojelulaista.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) palaa vasta viikonloppuna virkamatkaltaan Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Saarikko puolestaan on alkuviikosta edustamassa hallitusta Euroopan valtiovarainministerien euroryhmän kokouksessa.
Saarikko sanoo keskustan olevan sitoutunut hallitusyhteistyöhön.
– Rohkenen sanoa, että tästä kysymyksestä hallitusta horjuttavan teki ennen kaikkea vihreät. He näkivät tässä hallitusta horjuttavan tilanteen, emme me, Saarikko sanoo.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm sanoi keskiviikkoiltana EK:n vaalitentissä, että pääministeri Marin on tietoinen luonnonsuojelulakia seuranneesta keskustelusta ja viestitelleensä pääministerin kanssa. Malm ei kuitenkaan avannut Marinin ajattelua tilanteesta.