Tutkimustulosten mukaan Barentsinmeren alueella lämpeneminen on seitsemän kertaa voimakkaampaa kuin muualla maailmassa. Muutoksen pelätään aiheuttavan sään ääri-ilmiöitä etenkin Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa.
Ilmatieteen laitoksen tutkija Mika Rantanen kertoo kaksi syytä, miksi lämpeneminen näin paljon rajumpaa Barentsinmeren alueella kuin muualla maailmassa.
Ensimmäisenä syynä Rantasen mukaan on merijään vähentyminen.
– Nämä alueet ovat aiempina vuosikymmeninä olleet jäässä ja täten estäneet lämmön siirtymisen ilmakehään. Nyt kun merijää on vähentynyt, lämpötilat merijäiden päällä pääsevät nousemaan korkeammiksi, MTV Uutiset Liven haastattelema ilmastotutkija sanoo.
Toinen syy on alpedon eli pinnan heijastumisen pienentyminen.
– Kesäaikaan lumen ja jään vähentyminen pienentää heijastavuutta, jolloin entistä suurempi osuus lämpösäteilystä pääsee imeytymään pintaan.
Lue myös: Yli 40 asteen lukemia mitattu Euroopassa jo tässä vaiheessa kesää – "Esimakua tulevasta"
"Noidankehä on hyvä termi ilmiölle"
Vaikuttaa siltä, että ilmasto Arktisella alueella on muuttumassa täysin toisenlaiseksi. Tähän asti lämpötila on noussut Arktisella alueella asteen kymmenyksiä vuosikymmenessä. Nyt tahti on kiihtynyt.
– Jos tämän kertoo seitsemällä, jatkossa se tulee olemaan jopa parinkin asteen nousua per vuosikymmen. Tällä on selkeitä vaikutuksia alueilla asuviin, sen ekosysteemiin ja luontoon, Rantanen sanoo.
Lämpeneminen saattaa vaikuttaa myös globaaliin säähän ja ilmastoon hyvinkin suuresti. Arktisen alueen nopean lämpenemisen on spekuloitu johtavan sään ääri-ilmiöihin myös muualla.
– Osa tutkijoista on sitä mieltä, että voimakas lämpeneminen arktisella alueella pienentää pohjoisten napa-alueiden ja matalien leveysasteiden lämpötilaeroa ja sitä kautta heikentää suihkuvirtauksia.
