Asiantuntijat uskovat lentoyhtiö Finnairin olevan lopulta myös voittajien porukassa, vaikka nyt rahaa palaakin.
Suomen hallitus ei ole toistaiseksi hellinyt pandemiasta pahasti kärsineitä matkailu- ja ravintola-aloja selkeillä suunnitelmilla siitä, milloin voidaan palata normaaliin. Kauppalehden markkinaraati pohtii tällä viikolla muun muassa sitä, selviääkö lentoyhtiö Finnair, jos matkailu ei kesällä pääse kunnolla avautumaan.
– Toimialalla on käyty aika isoa pudotuspeliä. Loppujen lopuksi Finnair on yksi näistä voittajista. Sillä Suomen valtio on suurena omistajana takaamassa, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri sanoo.
2:08
Video: Lentoyhtiö Finnair valmistautuu matkailun avautumiseen – suurinta kysyntää odotetaan keski- ja loppukesälle
Lounasmeri myös toteaa Finnairin kasvattaneen omistajamääräänsä ja mukaan tulleen paljon yksityissijoittajia.
– Kyllä se perustuu pidemmän aikavälin uskoon. Toki yhtiöllä koko ajan palaa rahaa ja olisi tärkeää saada toimintaa paremmin liikkeelle. Pitkällä aikavälillä Finnair tulee hyötymään todennäköisesti siitä, että osa halpapelureista on pudonnut pois, Lounasmeri jatkaa.
