Ensiasunnon ostajia on näkynyt aikaisempaa enemmän omakotitalojen näytöillä, kertovat kiinteistönvälittäjät. Taustalla on kiinteistökaupan suurempi veroetu, joka poistuu vuodenvaihteessa.
Asuntomarkkinoiden yhtälö on tällä hetkellä vaikea. Korkojen nousu on pysähtynyt, mutta asunnon ostajan lainakulut ovat edelleen aivan toisella tasolla kuin vielä pari vuotta sitten.
Samaan aikaan rakennusaloitukset ovat vähentyneet, mutta markkinoille valmistuu vielä tänä vuonna yli 30 000 uutta kerrostaloasuntoa.
Näissä olosuhteissa hallitus toivoo, että varainsiirtoveron alennus toisi vauhtia asuntomarkkinoille. Pankkien lainatiskeillä kuhina on jo lisääntynyt, mutta tiedot varsinaisesta kaupan vilkastumisesta ovat vielä vähäisiä.
Siksi MTV kysyi kiinteistönvälittäjiltä eri puolella Suomea, minkälainen on asuntokaupan tunnelma juuri tällä hetkellä.
Lappeenrannassa muutos alkoi jo yli kolme vuotta sitten
Talouden yleisellä epävarmuudella on usein hidastava vaikutus asuntomarkkinoilla, sillä kuluttajat alkavat herkästi lykätä isoja ostopäätöksiä. Näkyykö viime aikojen levottomuus Suomen rajoilla esimerkiksi Lappeenrannassa, josta Nuijamaan raja-asemalle on alle 30 kilometrin matka?
Isompi muutos alueen asuntomarkkinalla tapahtui jo vuonna 2020, kertoo kiinteistönvälittäjä Taina Uski Lappeenrannan Kiinteistömaailmasta.
Koronapandemian myötä rajaliikennettä rajoitettiin. Samalla iso osa matkailijoista hävisi, mikä taas puolestaan heijastui asuntomarkkinoille, sillä monet työpaikoista on sidoksissa matkailuun.
– Siinä jäi koronan ja matkailun hiipumisen myötä aika paljon veroeuroja tulematta alueelle. Tämä viime aikojen tilanne [rajojen suhteen] ei ole enää muuttanut juuri mitään, Uski kertoo.
