Avustusjärjestöt ovat rajoittaneet toimintaansa sen jälkeen kun avustustyöntekijöitä kuoli Israelin iskussa, mikä pahentaa entisestään Gazan siviilien hätää.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kovensi torstaina merkittävästi Yhdysvaltain asennetta Israelia kohtaan kertomalla Israelin pääministerille Benjamin Netanjahulle, että Yhdysvaltain tuen jatkuminen riippuu siitä, kuinka hyvin Israel onnistuu suojelemaan siviilejä Gazassa.
– Presidentti kehotti Netanjahua panemaan toimeen erityisiä, konkreettisia ja mitattavissa olevia toimia, joilla vähennetään siviilien vahinkoja ja inhimillistä kärsimystä sekä parannetaan avustustyöntekijöiden turvallisuutta, sanottiin Valkoisen talon lausunnossa kaksikon puhelinkeskustelusta.
Valkoisen talon mukaan Biden alleviivasi myös, että Gazaan on saatava välittömästi tulitauko.
– Samalla hän kehotti pääministeriä valtuuttamaan neuvottelijansa saamaan aikaan viipymättä sopimuksen, jotta panttivangit saadaan kotiin, lausunto jatkui.
Qatarissa käytävät aseleponeuvottelut ovat olleet jumissa viikkokausia osapuolten syytellessä toisiaan niiden vaikeuttamisesta.
Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston edustajan John Kirbyn mukaan puhelinkeskustelu heijasteli presidentin turhautumista siihen, ettei Netanjahu ole ottanut huomioon Yhdysvaltain toistuvia vaatimuksia siviilien suojelusta.
Kirbyn mukaan Yhdysvallat haluaa niin ikään, että Gazan humanitaarista apua lisätään huomattavasti "tulevien tuntien ja päivien aikana".
Vaikka Yhdysvallat on varsinkin viime aikoina arvostellut Israelia, se on silti antanut sille avokätistä sotilasapua Gazan sotaa varten. Kirby vakuutti nytkin, että kovasta arvostelusta huolimatta Yhdysvaltojen tuki Israelille jatkuu "raudanlujana".
– He kohtaavat koko joukon uhkia, eikä Yhdysvallat aio kävellä pois, Kirby sanoi.
Maiden suhteet jäähtyivät merkittävästi sen jälkeen kun Israelin armeijan maanantainen isku World Central Kitchen -avustusjärjestön saattueeseen tappoi seitsemän avustustyöntekijää.
