Maan seuraavan johtajan nimi selviää maanantaina.
On mahdollista, että Britannian seuraavan pääministerin ajatukset palaavat toisinaan kevääseen 1940. Tuolloin Winston Churchill nousi Britannian pääministeriksi ja sanoi kuulussa puheessaan, että voi tarjota ainoastaan verta, vaivaa, hikeä ja kyyneleitä.
Kovin paljoa muuta ei ole luvassa nytkään, kun joko ulkoministeri Liz Truss tai entinen valtiovarainministeri Rishi Sunak nousee maan johtoon. Edessä on joukko isoja ongelmia, joista merkittävä osa aiheutuu Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.
Ennakkosuosikki konservatiivisen puolueen jäsenille suunnatuissa kyselytutkimuksissa on viime aikoina ollut Truss. Tutkimusyhtiö YouGovin pari viikkoa sitten julkistamassa mittauksessa Truss johti Sunakia prosentein 66–34.
Asian ratkaisevat konservatiivipuolueen jäsenet. Heidän täsmällistä määräänsä ei ole ilmoitettu, mutta äänioikeutettujen joukko on arvioitu 160 000–200 000 välille. Britannian väkiluku on noin 67 miljoonaa, joten siihen verrattuna uuden pääministerin valitsee olematon osa väestöstä. Konservatiivipuolueen jäsenet ovat yleensä vanhempia ja varakkaampia muuhun väestöön verrattuna, useammin miehiä kuin naisia ja lähes kaikki ovat valkoisia.
Äänestysaika päättyi perjantaina, ja tulos kerrotaan maanantaina.
Suuret kysymykset jo kättelyssä
Maan uusi johtaja ei kauaa kohottele kuplajuomalasiaan, sillä hän kohtaa hetimiten vaikean taloudellisen tilanteen.
Britannian brexitin jälkeisiä vaikeuksia, koronapandemiaa ja sen aiheuttamia markkinahäiriöitä, raaka-ainepulaa sekä tuotanto- ja toimitusketjujen katkeamisia seurasi Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Näiden summana on käsissä joukko ongelmia.
Hinnat nousevat nyt vauhdilla, ja maan kaksinumeroinen inflaatiovauhti on nopein 40 vuoteen. Hyvin keskeisessä osassa on energian ja varsinkin koteja lämmittävän kaasun hinta.