Brittipääministerin jakama kuva on herättänyt ihmetystä.
Pysy kotona. Se on tällä hetkellä monessa maassa ohje kansalaisille, niin myös Briteissä. Brittihallitus toistaa ohjetta tällä hetkellä monissa eri kanavissa, niin televisiossa kuin sosiaalisessa mediassakin.
Ohjetta on toistettu useasti myös brittipääministerin, Boris Johnsonin, vahvistetulla Twitter-tillä. Tilillä on julkaistu useita erilaisia kuvia, joissa viesti on sama: jotta pysyisit turvassa koronavirukselta, ei ole kodin vertaista paikkaa. Yksi kampanjakuva kiinnitti kuitenkin somekäyttäjien huomion muulla kuin sanomallaan, kertoo brittisivusto Mirror.
Kuvassa kaksi naista istuu sohvalla koiran kanssa ja jakaa popcorn-kulhon. Huomaatko kuvassa mitään erikoista?
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
"Kenen tuo käsi on?"
Jotkut Twitter-käyttäjät ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että kuvassa koiran vierestä tulee mustahihaiselta vaikuttava käsi, joka ei oikein tunnu kuuluvan kenellekään.
– Kuva on outo – mitä tapahtuu kulhon alapuolella ja kenen tuo käsi on? ihmetteli muun muassa eräs Peter-niminen Twitter-käyttäjä.
Samaa ihmetteli moni muu.
– Mistä tuo mustahihainen käsivarsi tulee? kyseli muun muassa Jeremy.
puolestaan totesi heti, että käsi on vasemmanpuoleisen naisen. Hän sai kuitenkin osakseen vastustusta: , että tuolloin naisen käden pitäisi olla äärimmäisen pitkä ja hihojen eriväriset. Keviä: hän huomautti, että naisella saattaa olla poolonsa alla musta aluspaita ja poolon hiha on kääritty ylös. Hän puolusti toteamustaan huomauttamalla, että mysteerikädessä on samanlaista kynsilakkaa kuin vasemmanpuoleisella naisella.
