Leijonien vuoden 1995 kultajoukkueen valmentaja Curt "Curre" Lindström kertoi Aftonbladetille, että hän kävi viime viikonloppuna lähellä kuolemaa.
84-vuotias Lindström on kävellyt kainalosauvoilla vuodesta 2020 lähtien johtuen parantumattomasta polyneuropatiasta, joka vaurioittaa jalkojen ja sormien hermoja. Kyseinen sairaus on kuitenkin ilmennyt ilman suurempia dramaattisia oireita.
Sunnuntaina Lindströmin kunto kuitenkin romahti täysin.
– Se tapahtui yhtäkkiä. En voinut huonosti, mutta tunsin itseni hieman väsyneeksi ja voimattomaksi. Menin vessaan, istuin alas ja yhtäkkiä oksensin. Täysin ilman varoitusta, Lindström kertoo ruotsalaislehdelle pelottavasta hetkestä.
– Musta veri levisi ympäri kylpyhuoneen lattiaa. Sitten menetin tajuntani.
Lindströmin onneksi hänen vanhin tyttärensä oli tuolloin kotona. Tämä soitti oitis hätänumeroon.
– Paikalle saapui sekä lääkäriauto että ambulanssi. Luultavasti kuusi henkilöä. Se pelasti minut. Jos olisin ollut yksin kotona, olisin varmaan menehtynyt, Lindström toteaa.
Lindström heräsi ambulanssista tippojen ja letkujen ympäröimänä. Valmentajalegenda kiidätettiin ensiapuun Tukholman sairaalaan. Lindström vietti sairaalassa useita päiviä ja antoi kiitosta ruotsalaiselle terveydenhuollolle.
– Minua odotti fantastinen lääkäri, hoitajat ja muu henkilökunta. Olen ollut aiemmin sairaalassa ja minulle on leikattu polvi ja lonkka, mutta en ole koskaan mennyt ambulanssilla suoraan ensiapuun. Kohtelu oli fantastista. Olin niin pirun iloinen ja vaikuttunut.
Tutkimuksissa hänellä todettiin mahahaava ja suoliston verenvuotoja. Veri oli siis kertynyt jo jonkin aikaa ennen pelottavaa hetkeä vessassa.
Lindström sai kuitenkin palata viiden päivän jälkeen kotiin. Hän voi nyt paremmin uusien lääkkeiden, ruokavalio-ohjeiden ja rajoitusten kanssa. Lindström aikoo lentää viikon kuluttua Thaimaahan, jossa hän asuu talvikauden.

