Donald Trump sivalsi Los Angelesiin muuttaneita prinssi Harrya ja herttuatar Meghania, jotka sivalsivat nopeasti presidenttiä takaisin.
Prinssi Harry ja herttuatar Meghan edustivat viimeistä kertaa kuninkaallisen perheen riveissä maanantaina 9. maaliskuuta Kansainyhteisön juhlapäivän yhteydessä. Harry ja Meghan jättävät kuninkaalliset velvollisuutensa virallisesti huomenna, tiistaina 31. maaliskuuta.
Herttuapari ilmoitti suunnitelmistaan vuoden alussa, jolloin he ilmoittivat myös muuttavansa Pohjois-Amerikkaan. Pari oli viettänyt tuolloin paljon aikaa Kanadassa ja sinne he myös suuntasivat etsimään itselleen kotia alkukeväästä. Viime viikolla kuitenkin ilmoitettiin, että Harry ja Meghan alle vuoden ikäisen Archie-poikansa kanssa ottivatkin suunnakseen Yhdysvallat ja Los Angelesin, jonne he muuttivatkin Kanadan Vancouver Islandin sijaan.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump avautui sunnuntaina 29. maaliskuuta Twitter-tilillään siitä, ettei Yhdysvallat aio maksaa parin valtavia turvallisuuskuluja. Kysymys siitä, kuka Harryn ja Meghanin perheen turvallisuuskulut maksaa sitten kun he eivät ole enää virallisesti osa kuninkaallista perhettä, on ollut todellinen kuuma peruna siitä lähtien, kun pari ilmoitti aikeistaan vetäytyä kuninkaallisesta elämästä.
