Alppihiihtäjä Eduard Hallberg tavoittelee Milano-Cortinan olympiakisoista mitalia. Siitä ei ole 22-vuotiaan nousukuntoisen urheilijan mielestä kysymystäkään.
Hallberg tapasi mediaa Suomessa juuri ennen olympialaisia edeltävää herkistelyleiriä. Sipoosta kotoisin oleva Hallberg laski rentoja ja tv-kameraystävällisiä laskuja Porvoon laskettelukeskuksen kotimäessään.
Kuluvalla kaudella kaksi pujottelun palkintopallisijaa maailmancupissa napannut Hallberg on rennon oloinen. Hän myöntää, että maailman kärjen tuntumaan nouseminen on myötävaikuttanut suureen henkiseen kasvuun.
– Uskon, että se on lähtenyt jo sieltä viime kauden lopulta saakka. Kesän yli tehtiin henkisesti ja fyysisesti hyvää duunia. Olin valmis niihin hyviin laskuihin, hän sanoo.
Huipulle nouseminen on ollut urheilijalle itselleenkin yllätys.
– Olen pystynyt luottamaan omaan tekemiseen ihan eri tavalla. Ei tarvitse yliyrittää. Viime vuonna ei oikein tiennyt, että missä oma taso on. Piti antaa vain täyttä löylyä, että pääsi toiselle kierrokselle. Nyt on pystynyt luottamaan omaan perusduuniin, hän jatkaa avoimesti.
– Jalat on hereillä ja kroppa on täysin päällä ja hereillä. Pää pysyy kylmänä ja rauhallisena.
Hurjan vaativa yksilölaji vaatii fyysisen erityisyyden lisäksi kovaa henkistä kanttia. Tiettyä persoonasapluunaa ei Hallbergin mielestä kuitenkaan ole.
– Kaikkien päät toimivat eri tavalla. Oikein mitään selkeää vastausta ei ole. Mulle toimii se, että pysyy rentona ja rauhallisena, keskittyy asioihin, mihin pystyy vaikuttamaan. Muut kannattaa jättää vähän sivuun.
Maailmancupin kiertäminen on myös huimat määrät matkustamista. Tunteja autoissa ja lentokoneissa kertyy. Siirtymät luovat oman haasteensa, kun kisapäivänä on oltava valmis iskemään.
– Omat rutiinit, hyvä aamupala. Siitä saa hyvin päivän käyntiin. Aina samanlaiset lämmittelyt. Yritän rakentaa hyvää fiilistä. Aivojen pitää tietää, että nyt on skaba. Olen tehnyt tätä koko elämäni. Tiedän, että miten tämä toimii, Hallberg kertaa toimintatapojaan.
Kun puhe kääntyy klassikkoaiheen äärelle, on Hallbergilla kypsä vastaus. Hänen lajinsa on elämäntapa, mutta asioiden selkeä erottaminen on tärkeää. Hyvä maailmancupin suoritus tai olympialasku eivät tee hänestä parempaa ihmistä. Floppikisa taas ei ole yhtä kuin huonon ihmisen toimi.
