Sinustako kansanedustaja -finaali koostui kuudesta toinen toistaan kiivaammasta väittelystä. Tiukkojen yhteenottojen jälkeen ohjelman voittajaksi selvisi kristillisdemokraattien Aki Ruotsala.
Ensimmäisessä väittelyssä alkukarsinnoista selvinneet ehdokkaat keskustelivat soten maakuntamallista.
Keskustan Eeva Kalli otti kuumaan väittelyyn tiukan lähdön, mutta Aki Ruotsala onnistui hallituspuolueiden edustajien näpäyttämisessä ja eteni väittelystä jatkoon.
Debattia perhevapaista: "Isä ei edelleenkään imetä"
Toisessa väittelyssä kierrokset nousivat entisestään, kun ehdokkaat ottivat yhteen perhevapaista. Riikka Purra (ps.) otti keskustelussa selvän niskalenkin muista ehdokkaista kuumassa väittelyssä.
– Nykyinen perhevapaamalli on luotu aikana, jolloin ei osattu vielä arvostaa merkitystä, joka isän roolilla on lapsen kehitykselle, vihreiden Mikko Kiesiläinen argumentoi keskustelun tiimellyksessä.
– Meillä on esimerkiksi imetyssuositus, joka on 12 kuukautta. Isä ei edelleenkään imetä, vaikka olisimme kuinka tasa-arvoisia, Purra vastasi.
Lisäksi kolmikon kanssa väittelyyn osallistui SDP:n Eemeli Peltonen.
Kolmannen, ay-liikkeen valtaa käsitelleen keskustelun vahvimmaksi väittelijäksi nousi Pöllöraadin mielestä sinisten .








