Monte Carlon MM-rallin kärkipaikan torstaina haltuunsa ottanut Oliver Solberg jatkoi perjantain ensimmäisellä pätkällä siitä, mihin eilen jäi.
Ensimmäistä kauttaan Toyotalla aloittava Solberg oli vajaan 18 kilometrin mittaisella EK4:llä nopein peräti 19,1 sekunnin erolla seuraavaksi tulleeseen Hyundain Thierry Neuvilleen.
Toyotan kuskeista Elfyn Evans hävisi ruotsalaiselle 26,5 ja Sebastien Ogier 32,8 sekuntia.
Solbergin johto kokonaiskilpailussa venyi minuuttiin ja 10 sekuntiin ennen Evansia. Ogier on jäänyt Solbergista minuutin ja 41 sekuntia.
– Olen varovainen, mutta pidän myös hauskaa. Etunuottiauto on tehnyt uskomatonta työtä ja saanut asiat juuri sellaiseksi kuin pitää. Luotin (pitoon) sataprosenttisesti, joten hyvää duunia, Solberg kiitteli.
– Tämä on niin pitkä ja oikukas ralli, jossa mikään ei ole varmoilla, hän muistutti.
Torstaina Hankookin renkaat haukkunut Ogier oli jälleen pahoissa vaikeuksissa. Hän oli maalissa varma, että Evans, Neuville ja Solberg tulevat kovaa.
– Olosuhteet paranevat takana tuleville. Paljon työtä pitää auto tiellä tänään, Ogier tuskaili.
Torstain toisella pätkällä keskeyttänyt Toyotan Sami Pajari ajaa nyt vain kokemukset mielessään. Ajojärjestyksessä toisena olevalle Pajarille osittain jäinen ja sohjoinen, osittain kuiva ja mutainen tie oli jälleen iso haaste.
Pajari hävisi kärjelle minuutin ja 14 sekuntia lisää.
– Tämä on todella kamala tuntuma. On sääli, mitä eilen tapahtui, joten tänään on kyse vain oppimisesta. Olin tällä pätkällä aika varovainen, mutta pyrin parantaa läpi päivän. Todella hankalat olosuhteet.
