Kun Minna neljä vuotta sitten keväällä rutisti sairaalassa pienen vastasyntyneen, tuhisevan esikoispoikansa syliinsä, hän ei tiennyt, että edessä olisi pitkä lääkärikierre tutkimuksineen sekä arki erityislapsen äitinä.
Elmon sairaus on opettanut perheen avustajineen iloitsemaan pienistä edistysaskelista ja uskomaan myönteisen ajattelun kantavuuteen. Samanaikaisesti Minna on löytänyt korvaamattoman vertaistuen kansainvälisistä verkostoista, joissa jaetaan kokemuksia sairauden kanssa elämisestä.
Elmon elämän ensimmäisinä päivinä sairaalassa iloittiin siitä, että perheeseen oli syntynyt esikoinen. Kotiinlähtötarkastuksesta vanhemmat kantoivat kotiin pojan, jolla on lääkärin mukaan kaikki hyvin.
Neuvolatädin ensimmäisellä kotivierailulla vanhemmat mainitsivat lapsen nykivistä pään liikkeistä. Neuvolatäti päätti konsultoida lääkäriä, jonka jälkeen perhe sai pikaisen lähetteen Jorviin.
Lääkärikäynnistä alkoi kuukausien mittainen epävarmuuden sietäminen, kun Elmoa kuljetettiin lääkäristä ja kokeesta toiseen. Vanhemmat olivat vakuuttuneita, että niin kauan kuin ei ole löydöksiä, poika on terve, vaikka usko tähän horjui välillä.
Lokakuussa 2012, lähes puoli vuotta Elmon syntymän jälkeen, sairaudelle löytyi nimi.
Pelizaeus-Merzbacherin tauti.
Harvinainen sairaus, jota Suomessa kantaa vain muutama ja josta tietoa on saatavilla vähän. Sen aiheuttaa geenimutaatio, joka äidillä ilmenee aina piilevänä. Minnan suvussa kromosomivirheestä ei ennen Elmon sairastumista tiedetty, sittemmin koko suku on tutkittu.
Geenivirhe aiheuttaa aivoissa valkoisen aineen puutteen vähyyden, minkä seurauksena taudin näkyvin piirre on matala lihasjäntevyys ja silmävärve. Muut oireet vaihtelevat sairauden sisällä ja sen takia on vaikeaa ennustaa esimerkiksi elinikää tai motoristen taitojen kehittymistä.
Fysioterapia on edistänyt Elmon kuntoutumista ja taitoja merkittävästi. Elmolla on myös oksennusherkkyys, mikä rajaa elinpiiriä pitkälti kodin lähiympäristöön.



