Erika Vikman käänsi katseita lateksisessa luomuksessa Emma-gaalassa.
Suomalaisen musiikin vuoden parhaimmisto palkitaan Emma-gaalassa lauantaina 7. maaliskuuta. Gaala järjestetään Espoo Metro Areenalla.
Punaisella matolla nähtiin muun muassa Erika Vikman. Räväkästä tyylistään tunnettu Vikman oli valinnut ylleen lateksisen asun.
– Olen tullut latex-uskontoon. Selkeästi joka vuosi täällä on nykyään latex-asu päällä. En uskalla oikeita nännilävistyksiä ottaa, niin otettiin tähän asuun ne, hän kertoo.
Vikman kertoo, että asu tilattiin Tiina Rikalalta.
– Samoin kun viime vuoden UMK-asu ja UMK-musavideoasu – ja uudenvuoden esiintymisen keltainen asu. Olen aika paljon lateksissa.

Suomea viisuissa 2025 edustanut Vikman esiintyi viime viikonloppuna UMK-finaalissa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Lordi voitti Euroviisut Hard Rock Hallelujah -kappaleellaan. Juhlavuosi sai monet elättelemään toiveita siitä, että myös Lordi olisi nähty UMK-lähetyksessä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

